perjantai 30. lokakuuta 2015

Kaasot messiin! Hääsuunnittelut jatkuu.

Nytkun molemmat kaasot on pyydettynä ja suostuivat tehtävään, voin tehdä tämän päivityksen.

Halusin kysyä jotenkin erillä tavalla kuin vaan kysymällä. Facebookin hää aiheisesta ryhmästä ideoita keräilin ja lopulta toteutan oman kaasojen pyynnön. 

Askartelin häiden teemalla kortit molemmille.

Sisälle kirjoitin toiselle sivulle henkilökohtaisia asioita, miksi ko. Kaaso on minulle todella tärkeä ja niksi haluan hänet mukaan kaasokseni. Toiselle sivulle tulikin sitten lahjan sisältöä esittävät selitykset.

Ja tottakai lahja oli harkittu sen mukaan. 
Pieneen käsilaukkuun mahtuu compact messut. Onko ne sitten kaasoa varten vai morsianta varten, sitä en osaa sanoa 😄 
Käsikoru kaunistamaan jo ennestään kaunista kaasoa. En kuitenkaan velvoita heitä pitämään tätä korua häissä.
Suklaa auttaa kun morsian ottaa päähän ja alkoholi helpottaa kun morsian ottaa todella kovaa päähän.
Ja tietenkin suunnittelua varten vihko ja kynä. 

Nyt olenkin ottanut seuraavan askeleen häiden suunnittelussa ja olen laittanut tarjouspyyntöjä pitopalveluihin. Emme aio viettää Tampereella häitä, joten ainoat vaihtoehdot enää ovat Alajärvellä Hoiskon maamiesseurantalo, Iittalassa Kutilan työväentalo, Hattulassa Hattulapirtti ja Idänpään torppa. Haluaisin myös käydä katsomassa Suvipielistä, sillä siellä miehen vanhemmat ovat häitään viettäneet. 

Mutta päätöksen tekeminen tulee sitten, kun pystyy laskemaan paljonko mikäkin maksaa. Oma äitini toki haluaisi että vietettäisiin Alajärvellä, selkeä ympäripuhuminen rivien välistä huomattavissa. Vihkiminen siis Vimpelin kirkossa tai Hattulan kirkossa. 

Puhuin juuri tänään puhelimessa Komiat hetket pitopalvelun kanssa ja melkein sanoin puhelimessa että ihana kuulla Seinäjoen murretta, vaikka selkeästi yritti puhua ilman murresanoja. Jäi hyvä fiilis tästä pitopalvelusta. Mutta, tarjouskilpailu kesken, joten... Näistä siis enempi kun pitopalvelut laittavat tarjouksiaan.